Wegberg-Charleroi 200 km

Tänään suunnattiin Hollannin kautta Belgiaan. Kuten tavallista, aamuhommat ja pakkaukset niin, että tavarat olivat autossa ja pyörät huollettuna klo 7.15 mennessä ja lähtö klo 7.30. Olin taas kakkosryhmän vetoporukassa ja se tuntui jo ihan kotoisalta. Heti aamusta oli useampi tekninen ongelma ketjujen ja renkaiden kanssa. Päivän tiedettiin muutenkin olevan pitkä sekä matkallisesti että ajallisesti koska reitti oli sekä mäkinen että sisälsi paljon myös keskusta-ajoa ja alun hitaus nostatti hieman tunteita pintaan. Uskon, että myös ikonisen Mur de Huy:n huiputtamisen jännitys näkyi porukassa, samoin uutuudenviehätyksen häviäminen ja usean päivän fyysinen rasitus sekä  kohtuullisen lyhyet yöunet. Voisi sanoa, että honeymoon was over ja nyt opeteltiin hyväksymään toistemme ne hankalammatkin puolet.

Ylitimme Hollannin rajan jo aamusta eikä ylitystä huomannut muusta kuin autojen rekisterikilpien maatunnuksen muuttumisesta. Hollannista Belgiaan mennessä valtion vaihtumisen huomasi sekä tien kunnon heikkenemisestä että liikennekulttuurin muutoksesta. Saksa ja Hollanti ovat pyöräilymaita, eikä kummassakaan ollut ongelmia liikenteessä. Onneksi mitään vaaratilanteita ei Belgiassakaan ollut, mutta enemmän riskialttiita ja läheltä-piti-tilanteita kylläkin.

120 kilometriä ajettuamme ja muutamasta tietyömaasta ja poikki laitetusta kadusta selvittyämme olimme Mur de Huyn juurella. Olin nähnyt mäen kuvista ja katsonut jonkun  You tube- videonkin, mutta luonnossa se oli kyllä vielä vaikuttavampi ja jyrkempi. Osa meistä käveli suosiolla alhaalta asti, osa suhautti ylös pyörän selässä ja osa, kuten minä itse, ajoi niin pitkälle kuin jaksoi. Jaksoin noin puoleen väliin ja siihen nähden että koko laji on itselleni uusi, olin todella tyytyväinen suoritukseeni. Toki vähän jäi hampaankoloon, koska huomasin että  tämä oli vähän päänuppiasia, itseluottamus (joo-o, minullekin voi näköjään käydä niin) ja usko loppuivat ennnekuin voimat. Pelkäsin, että vauhti vähenee niin nopeasti, etten ehdi kenkää polkimesta irroittaa ja vyöryn takaperin alas tai ainakin kaadun pyörineni suoraan kyljelleen. Niinpä lopetin hyvissä ajoin ennen liiallista hidastumista vaikka seisaaltaan polkien olisin voinut päästä vielä hyvän matkaa, vaikka tuskin huipulle asti. Mutta huoltomme oli järjestänyt meille kuohuviini- ja kakkujuhlat huipulle eikä siinä enää kyselty millä välineellä tai  miten päin kukakin oli huipun saavuttanut.

Alastulo oli yhtä jyrkkä eli vauhtia ja tuulen tuiverrusta kasvoille oli tarjolla kun lähdimme. Ajoimme vielä noin 80 kilometriä koko ajan mäkisemmäksi muuttuvassa maastossa ja olimme lopulta hotellilla illalla kymmenen maissa. Päivän tapahtumia ja tunnelmia käytiin vielä läpi hetki kuorma- automme takalaudalla olutta siemaillen ja herkkuja napostellen, sen jälkeen jokainen oli aivan valmis petiin. Todella hurja ja kokemusrikas päivä!